She's got broken things where her heart should be

Viimeinen postaus tänä vuonna.

Miten mä oon yhä elossa?

Joulu oli... no, pahin kaikista tähän asti. 

Mä en näe itselläni tulevaisuutta

tammikuuta pidemmälle.

Vaikka kuinka yritän, mä en vaan näe...

Mua saattaa odottaa tammikuussa osastojakso-

mun ensimmäinen. 

Oon kirjoittanut tänä vuonna kolme viimeistä kirjettä.

Kukaan muu ei ole nähnyt niitä kuin mä.

Mun elämänhalu perustuu tällä hetkellä siihen, että tiedän pystyväni lopettamaan tän itse milloin tahansa.

Mutta se on valhe, mä oisin tehnyt sen jo jos se ois niin yksinkertaista...

Merry fucking Christmas...

Joo, mikä hemmetin ilon ja rakkauden aika?

Vituttaa,

koska ostin uusia teriä tänää

mut ne ei hajoo sillee miten haluisin.

Vitun joulu, miks mun elämä on aina jouluna tällasta

Opetelkaa psykologiaa, saatana

Viilteleminen ei ole sairaus, se on oire sairaudesta.

Vituttaa ihmiset jotka ajattelee, 

että heti kun mä en enää satuta itteäni,

oon onnellinen ja elämä hymyilee.

Mitä saatanan väliä on joillain

särkevillä naarmuilla iholla,

kun sisällä sattuu niin 

paljon enemmän?

Mulla on ollut masennus kohta

kolme vuotta.

Viiltely alkoi tän vuoden puolella. 

Laskekaa siitä.

Miksi ihmiset - vieläkin, kaikesta huolimatta - ajattelee, 

että fyysinen kipu olis henkistä pahempaa? 

Mä yritän pysyä teristä ja veitsistä ja höylistä ja hakaneuloista ja saksista erossa tänä iltana.