Tätä mä en pysty enää kestämään. Mä en jaksa, en vaan jaksa.
Mä tiedän, että se on hankalaa, mutta mä haluaisin, että mua ymmärrettäisiin.
Koska ilman ymmärrystä mulla ei tule pian olemaan ketään mun ympärillä.
Miksi mä olen aina se, joka unohdetaan? Ennen se ei ollut niin.
Kukaan ei oo ikinä välittänyt musta kaikkein eniten.
Mä en ole ollut kenenkään tärkein.
Mä en ole tärkeä.
Missä vaiheessa musta tuli tunnelmanpilaaja?
Ennen mä olin se, joka halusi pitää hauskaa.
Nyt mua ei kiinnosta vittuakaan, mieluummin itken kotona kuin menen ja esitän olevani jotain.
Koska mä en ole mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Elkää vihatko.