Mitä pitää tehdä silloin, kun havaitsee olevansa hengenvaarassa oman itsensä kanssa? Pitäisikö mun hankkia joku valvomaan koko ajan, että mä en tapa itseäni? Mun on tosi vaikea olla yksin... mun on tosi vaikea olla seurassa. Seurassa mun pitää esittää olevani jotain muuta, kuin mä oikeasti olen- ihmiset ihan tosissaan ajattelee että mä olen iloinen? Mä olen pitänyt kulisseja pystyssä liian kauan, oon ollut liian hyvä näyttelemään ja piilottamaan mun tunteet, koska se aiheuttaa nyt sen, että mä en uskalla enää kertoa totuutta.
Ja silloin kun mä kerron totuuden, mä en kerro ihan kaikkea. Koska on vaan yksi ihminen, jolle mä oon voinut tähän asti kertoa niistä rankemmistakin ajatuksista. Ongelma on nyt se, että se ei ole täällä ja musta tulee heikko aina niinä aikoina. Mä tarvitsen sitä. Ei se niinkään ole, että sen ollessa täällä olisin tosi onnellinen, pudotus sinne pimeälle puolelle ei ole silloin niin korkea eikä kivulias.
Tosi vaikeaa selittää, on vaan ihan pakko kirjoittaa, mä en jaksa.
Pelkään yötä, pelkään huomista.. entä jos mun jo nyt pohjia hipova toivoni katoaa lopullisesti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Elkää vihatko.